Korjaavaa, kehittävää ja ehkäisevää työtä

1980-90-luvun vaihteessa opiskelin sosiaalipolitiikkaa Kuopion yliopistossa. Ostin postimerkkejä, ja sain postimerkin Miina Sillanpäästä. Säilytin tätä Miinan postimerkkiä rahapussissani, se muistutti minua Miinan elämänpolusta sosiaalipoliitikkona ja kansalaisvaikuttajana. Tuolloin en tiennyt, että yliopistosta valmistumiseni jälkeen tulisin työskentelemään ja toimimaan paikoissa, jotka Miina on perustanut tai joissa Miinan elämäntyötä vaalitaan. Helsingin ensikoti on ollut vahvasti elämässäni mukana yli 25 vuoden ajan. Ensin sosiaalityöntekijänä ja sitten myöhemmin luottamushenkilönä. Olen toiminut Miina Sillanpään Seurassa ja Ensi- ja turvakotien liitossa, myös VALLIn tekemä yhteistyö Miina Sillanpään Säätiön toimijoiden kanssa on ollut mieluista ja mukavaa.

VALLIn syntyminen seitsemän perustajajärjestön toimesta 1953 ja työ paremman vanhuuden puolesta on niin ikään Miinan Sillanpään aikalaisten tuotosta. Vahvana vaikuttajana Miinan ystävä Martta Salmela-Järvinen kumppaneineen lähti ajamaan koteja vanhuksille. Jo tuolloin yhteiskunnassa näkyi, että vauvat ja vanhukset ovat kaikkein haavoittuvimpia ryhmiä. Ensikodit vauvoille ja äideille, ja nimensä mukaisesti Koteja vanhuksille, joka oli VALLIn aiempi nimi. Näissä molemmissa järjestöissä on tehty ja tehdään niin korjaavaa, kehittävää kuin ehkäisevääkin työtä. Nykyisin ensikodit tukevat koko perhettä, tarvittaessa myös isiä. Samoin VALLIssa on sisällöt laajentuneet ikääntyvien ja vanhojen ihmisten asumisesta hyvinvointia ja toimintakykyä tukeviin teemoihin.

Miina Sillanpään Seura on perinneyhdistys, joka kunnioittaa Miina Sillanpään elämäntyötä. Seuran tarkoitus on edistää Miina Sillanpään ajamia asioita ja arvoja erityisesti yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa sekä huolenpitoa lapsista, vanhuksista ja huono-osaisista. Tätä Seura tekee yhteistyössä esimerkiksi Miina Sillanpään Säätiön, Ensi- ja turvakotien liiton, VALLIn, Kuluttajaliiton ja MIELI ry:n kanssa. Miina Sillanpään Seuran aloitteesta ja sisäministeriön suosituksesta on Suomessa liputettu Miina Sillanpäälle ja kansalaisvaikuttamiselle jo Miinan 150-vuotisjuhlavuodesta 2016 alkaen. Nyt 1.10.2020 liputetaan viidennen kerran.
Miina Sillanpää on kansalaisvaikuttajana, laajasti yhteistyössä muiden kanssa, onnistunut aikanaan luomaan monipuolisesti hyvän elämän edellytyksiä haavoittuvissa oloissa eläneille. Nämä polut ovat vahvistuneet vuosikymmenten saatossa laajoiksi toimintojen kokonaisuuksiksi, joita useat eri kansalaisjärjestöt työssään edelleen toteuttavat. Kansalaisjärjestöjen sanotaan olevan yhteiskunnan liima, se kokoaa yhteen. Järjestöjä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Sen lisäksi, että järjestöjen toimintaedellytykset on turvattava jatkossakin, on meidän kaikkien hyvä pysähtyä edes kerran vuodessa arvostamaan työtä kansalaisvaikuttajina. 1.10. on mielestäni erinomainen päivä tähän, nostakaamme lippu salkoon tai liputtakaamme somessa, Miina Sillanpäälle ja kansalaisvaikuttamiselle, meille kaikille!

Virpi Dufva
Miina Sillanpään Seuran puheenjohtaja,
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n toiminnanjohtaja,
Helsingin ensikotiyhdistys ry:n varapuheenjohtaja

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s