Miina Sillanpää -kirjani julkistettiin onnellisten tähtien alla ja sopivaan aikaan. Vietettiin Miinan syntymän 150-vuotisjuhlavuotta ja 1.10.2016 oli suositeltu liputuspäiväksi. Teokseni julkistettiin pari viikkoa sitä ennen. Niinpä tiedotusvälineiden edustajat kertoivat liputuksesta, Miina Sillanpäästä ja kirjastani samaan hengenvetoon.
Helsingin Sanomien Miska Rantasen lauantaiessee Piiasta hyvinvoinnin rakentajaksi 24.9., siis vähän ennen liputuspäivää teki kirjan tunnetuksi. Alexandra Ramsayn vertasi Sillanpäätä Mannerheimiin kirjaesittelyssään Pionjär inom socialpolitiken Hufvudstadsbladetissa 29.9. He olivat samanikäisiä ja vaikuttivat merkittävästi Suomen kohtalonhetkinä, kun itsenäisyyttä ja hyvinvointia rakennettiin. Molemmilla on myös Aimo Tukiaisen suunnittelema patsas Helsingin keskustassa. Ramsay moitiskeli pohjoismaisen naishistoriaa koskevan kirjallisuuden puutumista lähdeluettelosta – sekä tarinan sitomista rinnakkaiseen kehitykseen Ruotsissa. Ihan oikeita havaintoja.
Demarissa Anja Salminen puolestaan kehui teoksen ansioita kansainvälisen kehityksen taustoittamisessa. Monet muutkin päivälehdet huomasivat Miinan juhlavuoden ja kirjan. Miina Sillanpään Seuralla on yli 300 lehtileikkeen kokoelma juhlavuotta koskevista kirjoituksista. Miina Sillanpää oli lukuisten lehtien kysymys- ja vastauspalstojen suosikki esimerkiksi kysymyksellä, kuka oli maamme ensimmäinen naispuolinen ministeri. Radio- ja televisio eivät ole innostuneet Miina Sillanpäästä. Ainoan radiohaastattelun Ylen ykkösessä tuntuu kuitenkin kuulleen yllättävän moni tuttavani.
Monissa kirja-arvosteluissa kiinnitetään huomiota teoksen antamaan laihaan kuvaan Miina Sillanpään persoonasta. Jonkinlaista syväluotausta tunnutaan kaivattavan. Miina Sillanpää ei kuitenkaan avannut sielunsa sopukoita edes päiväkirjoilleen. Ystävienkin kanssa hän puhui asiaa tai pelasi korttia ja piti muita aina käsivarren mitan päässä. Enkä minä ole mikään psykohistorioitsija.
Olen yrittänyt vastata myös kysymykseen, mitä on tapahtunut Miinan jälkeen. Seurasin hänen ajamiaan asioita nykyaikaan asti. Miten Miinan unelmat ovat toteutuneet lastensuojelun, kotitaloustyön, naisten poliittinen osallistumisen osalta? Eniten jännitin sen saamaa vastaanottoa. Pelkäsin, ettei kukaan pitäisi sitä mielenkiintoisena tai tarpeellisena lähestymistapana. Suurin osa lukijoista näyttää kuitenkin pitäneen tätä tarkastelutapaa mielenkiintoisena ja sitä oli erittäin hauska kirjoittaa. Monet lukijat ovat helppolukuisesta kirjasta pitäneet.
Teos on ollut myös jonkinlainen myyntimenestys, ja kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tuntuu tyytyväiseltä. Lisäksi minua on pyydetty yli 20 tilaisuuteen kertomaan Miina Sillanpäästä ja kirjasta. Kutsujina ovat olleet nais- ja työväenyhdistykset, kansalais- ja työväenopistot, erilaiset naisverkostot ja ystäväryhmät. Salit ovat olleet täysiä.
Yksi arvostelija on kuitenkin erilainen. Historiallisessa Aikakauskirjassa 2/2017 julkaistiin tamperelaisen maisteri Mikko Kemppaisen arvostelu. On tietenkin kunnia tulla huomatuksi maan johtavassa historiallisessa tieteellisessä lehdessä. Harmilista kyllä Kemppainen ei pidä kirjasta. Koko jutun juokseminen lyhyessä kirjassa (175 s.) on myös hänen mielestään huono juttu eikä nykyaikaan vetäminen lyhyen katsauksen tavoin ole mielenkiintoista. Muita työläisnaisia olisi pitänyt tuoda enemmän esiin. Teoksen jäsentely on sekava eikä hän ole ymmärtänyt tarkastelukulmaani hyvinvoinnin rakentamisen pitkänä linjana tai pidä siitä. Ja lopuksi Kemppainen sälyttää syyn Miina Sillanpään Seuralle, joka on tilannut teoksen liian hätäisesti eikä ole antanut tekijälle kunnolla aikaa perehtyä asiaan.
Entä onko vastaanotossa naiskysymystä? Arvosteluja ja kirjaesittelyjä ovat sanomalehtiin kirjoittaneet ammattitoimittajat, naiset ja miehet. Esitelmiä on ollut kuulemassa naisvoittoinen yleisö, mutta paljon on ollut miehiäkin, enemmän kuin naisasialuennoillani yleensä. Jos jossain voisi ajatella olevan naisen huomaamatta jättämistä, se olisi ehkä aikakauslehdistössä. Jos yhtä merkittävästä miespuolisesta poliitikosta olisi julkaistu kirja, mitenkähän se olisi saanut huomiota?
Kirjoittajana professori Aura Korppi-Tommola
Miina Sillanpää -blogi 