Minä tahtoisin saada naiset valveutumaan

”Minä tahtoisin saada naiset valveutumaan ja ymmärtämään asemansa etuoikeuden. En käsitä, miksi naisten aina pitää oleman armoleivän syöjiä, miksi heidän aina pitää kärsiä kaikkea sitä aliarviointia, mitä he saavat osakseen.”
Sillanpään torpassa armon vuonna 1866 syntyi tyttövauva Vilhelmiina. Ajat olivat kovat: nälkävuodet ahdistivat ja toimeentulo oli tiukalla. Vilhelmiina pääsi pariksi vuodeksi kiertokouluun. Peruskoulusta ei kukaan edes vielä haaveillut. Siinäpä ne elämän eväät olivat.
Vilhelmiina meni 12-vuotiaana Forssan puuvillatehtaaseen työhön. Teki 12-tuntisia työpäiviä, myös yöllä. Työ raskasta aikuiselle, saati lapselle. Tuossa vaiheessa lapset siirtyvät nykyisin alakoulusta yläkouluun. Lapsityövoima on kielletty kansainvälisillä sopimuksilla.
Työsuhde-etuna Vilhelmiina sai käydä tehtaan koulua. Vanhemmat oppilaat opettivat nuorempiaan, opettajia oli vain yksi. Varsinainen yläkoulu. Opettajan pätevyydestä ei ollut tietoakaan eikä koulurauhasta.
Neljän vuoden jälkeen eli peruskoulun päätösvaiheessa puuvillatehdas vaihtui Jokioisten naulatehtaaseen.

Haluan nimen, jonka osaan itse lausua

Vilhelmiinalle tarjoutui 18-vuotiaan mahdollisuus lähteä Porvooseen piikomaan. Lähtiessään Vilhelmiina kävi kirkkoherranvirastossa halusi paperiinsa nimen, jonka itse osaa lausua. Vilhelmiina Riktigistä tuli meidän kaikkien paremmin tuntema Miina Sillanpää.
Miina Sillanpäästä tuli Suomen historian ensimmäinen naisministeri ja SDP:n keskeinen naisvaikuttaja. Hän oli koko työläisnaisliikkeen symboli ja aikansa kuuluisuus. Miina oli naisten ammatillisen järjestäytymisen edelläkävijä. Politiikassa hän keskittyi sosiaalipolitiikkaan, erityisesti naisten aseman kohentamiseen. Miina oli rohkea ja ennakkoluuloton nainen. Hän kuvasi itse itseään ”Suomen suurimmaksi kerjäläiseksi”. Robin Hoodin hengenheimolainen siis.
Miina aloitti aktiivisen yhteiskunnallisen vaikuttajan uransa Helsingin Palvelijataryhdistyksessä. 1900-luvun vaihteessa Helsingissä oli paljon maalta kaupunkiin töitä etsimään tulleita nuoria tyttöjä. He olivat valmiita ryhtymään palvelijattariksi, missä tahansa ja millä ehdoilla tahansa, kunhan saivat paikan, jossa nukkua yöt.
Palvelijattaren ammatti oli naisten yleisin ammatti vuosisadan vaihteessa. Sitä varten ei tarvinnut koulutusta, jokaisen naisen oletettiin osaavan ta­loustyötä. Palvelijattaret tekivät viidentoista tunnin työpäivää seitsemänä päivänä viikossa.
Palvelijataryhdistyksen ehdotukset jäsentensä työolojen parantamiseksi olivat vaatimattomia eivätkä nekään heti toteutuneet.
Palvelijattaret ehdottivat kymmenen tunnin työpäivää. Yksi arki-ilta haluttiin vapaaksi joka viikko. Sen lisäksi toiveena oli joka toinen sunnuntai viettää vapaa aamu­päivä ja joka toinen sunnuntai iltapäivä.

Emännät vastustivat puolikasta pyhävapaata

Palvelijataryhdistyksen ajamia tavoitteita vastust etenkin emännät. Sääty-yhteiskunnassa kasvaneet ihmiset eivät osanneet ajatella, että alemman säädyn ihmisellä saattoi olla aivan samanlaisia toiveita, tunteita ja oikeuksia kuin heillä itsellään.
Nykypäivän Suomessa meillä on työaikalaki ja vuosilomalaki. Mutta kaikkialla maailmassa ei ole. Miinan sanoma on yhä ajankohtainen vaikkapa Intiassa, jossa kotiapulaisia yritetään saada järjestäytymään ja ajamaan oikeuksiaan. Täpaamiset ovat kolmelta yöllä, koska silloin voi livahtaa isäntäväen tietämättä.
Miina valittiin eduskuntaan vuonna 1907. Hän aloitti puheenvuoronsa eduskunnassa ”Minä kumminkin käytän puheenvuoroa…” Sanamuoto kertoo ajan asenneongelmasta ja siitä, että naisia ei ihan otettu yhtä vakavasti kuin miehiä.
Vuosina 1926–1927 Miina Sillanpää oli Väinö Tannerin (sd.) hallituksen sosiaaliministeri ja Suomen ensimmäinen naisministeri.
Hän työskenteli vähäosaisten naisten aseman parantamiseksi. Erityisen merkittävä hänelle oli Ensi Koti, yksinäisille naisille ja lapsille tarkoitettu turvakoti. Nykyinen ensi- ja turvakotien liitto on siis Miinan ja sosialidemokraattisten naisten peruja. Vasta viime eduskuntakaudella turvakotijärjestelmä tuli selkeäksi osaksi lainsäädäntöä valtion vastuulle.

Oma lupa!

Miinan eduskunta-aloitteet ja esitykset koskivat pääosin naisten aseman kohentamista ja muita sosiaalipoliittisia kysymyksiä.
On kuvaavaa, että Miina oli jäsenenä sekä aborttikomiteassa että kotiapulaiskomiteassa, joka asetettiin 1939 Miinan aloitteen pohjalta.
Miina aloitti ministerinä laajat maakuntamatkat tutustuen paikan päällä sosiaalisiin epäkohtiin lastenkodeissa, mielisairaaloissa, kouluissa ja kunnalliskodeissa.
Hän totesi, että vanhukset asuivat kylmissä ja vetoisissa kunnalliskodeissa, ravinto oli laitoksissa ala-arvoista, lastenkotien lapset kärsivät liian kovasta kurista ja heillä teetettiin liikaa töitä. Kaiken kaikkiaan laitosten työntekijät olivat heikosti koulutettuja ja matalapalkkaisia.
Suomi on ottanut monta askelta oikeudenmukaisempaan ja sosiaalisesti yhdenvertaisempaan suuntaan, mutta ikävä kyllä osa näistä Miinan huomioista taitaa olla totta tänään.
Tannerin hallitus nosti esiin naimisissa olevien naisten aseman kohentamisen. Vaimot olivat vanhan, voimassa olleen aviokaaren mukaan miesten holhouksen alaisia, vajaavaltaisia kansalaisia. Vuonna 1929 säädettiin uusi avioliittolaki, jonka mukaan vaimot saattoivat edustaa itseään oikeudellisissa asioissa.

Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys

Mikään suomalaisessa yhteiskunnassa taloudellisen tasa-arvon tai miesten ja naisten välisen tasa-arvon näkökulmasta ei ole itsestään selvää.
Kehitys pysähtyy nopeasti. Jos ei jatkuvasti taistella sortavia mekanismeja vastaan, niin ei saada aikaiseksi positiivista kehitystä.
Hallitusohjelmassa lukee, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia. Uskallan epäillä. Miehet kuolevat aiemmin kuin naiset, kaikissa tuloluokissa sukupuolten väliset terveyserot ovat suuria, isyyttä on vahvistettava, poikien koulutus tarvitsee tukea.
Naiset taas ovat matalammin palkattuja, epätyypilliset työsuhteet ovat naisten riesa, perheväkivalta uhkaa liian montaa eikä vieläkään turvakotiin pääse vaikka olisi tarve. Maahanmuuttajanaisia nämä ongelmat koskevat vielä kipeämmin. 
Yksin pääkaupunkiseudulla 300 ihmistä on vailla turvakotipaikkaa! Turvaa tarvitsevat joskus myös miehet.
Hallituksen säästöt kohdistuvat julkiseen sektoriin ja sitä kautta naisten työehtoihin ja etuuksiin kipeämmin kuin miesten. Säästöillä on sukupuoli.

Miinoja tarvitaan yhä

Miina Sillanpään aatteen perintö kantaa yhä. Suomessa todellinen tämän päivän piikaongelma löytyy naisvaltaisilta hoiva- ja palvelualoilta. Päiväkodeista, sairaaloista ja vanhainkodeista, ravintoloista, siivoustyöpaikoista. Naiset puurtavat pienellä palkalla raskasta työtä.
Työtä arvostetaan, mutta työntekijöitä ei arvosteta. Töitä pilkotaan epämääräisiin pätkiin. Epätyypillisissä työsuhteissa naiset eivät pysty turvallisesti käyttämään edes perhevapaalakien suomia etuisuuksia.
Uusimpana villityksenä on lähettää työntekijä työvuorosta kotiin ilman palkkaa, jos asiakkaita ei olekaan yhtä paljon kuin työnantaja on etukäteen olettanut. Tällainen työn pilkkominen on häpeällistä. 0-sopimuskansalaisaloite kertoo siitä, miten hyvä työ karkaa lainsäätäjiltä. Hallituksen pakkolakipaketti on esimerkki siitä, että tasa-arvo työelämässä on äkkiä murrettu.
Jos uskotaan, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, kuten hallitusohjelmassa sanotaan, niin tehdään karhunpalvelus sekä miehille että naisille. Molemmat sukupuolet tarvitsevat erityistä tukea. Tuen tarve kohdistuu eri asioihin.

Äidin ja lapsen häpeä – ei isän

”Pelastamalla äiti pelastetaan lapsi. Jokainen lapsi on pelastettava elämälle”, Miina sanoi ensikotien toiminta-ajatuksesta. Hän taisteli sen ajan häpeää vastaan. Aviottomaan lapseen liittyvää häpeää vastaan.
Eduskuntaan valitut sosialidemokraattiset naiset tekivät vuonna 1907 aloitteen, jonka mukaan kuntien pitäisi perustaa koteja aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan varten. Aloite oli Hilja Pärssisen nimissä.
Ongelma oli arka. Kotien perustamista pidettiin epäsiveellisyyden palkitsemisena. Kaupungeissa noin 20 prosenttia lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella. Palvelijattaret sanottiin usein irti raskauden tultua ilmi, vaikka raskauden aiheuttaja saattoi usein olla isäntä tai tuleva isäntä.
Nykyaikana ongelmaa on vaikea hahmottaa – avoliitot ovat yleisiä, meillä on hyvät ja pitkät äitiyslomat ja lapsilla oikeus päivähoitoon, monet naiset tekevät lapsen suunnitelmallisesti yksin.
Äpärät, avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen asema oli häpeällinen ja usein tämä jatkui läpi elämän. Aviottomat lapset joutuivat usein kerjuulle tai kunta saattoi myydä heidät ”huutolaisina” parhaiten tarjoavalle. Äitiyslomaa ei ollut. Kun yksinäinen nainen synnytti lapsen, hän joutui antamaan sen usein heti hoitoon päästäkseen itse töihin. Työpäivät olivat pitkiä, jopa 10-12 tuntisia. Hoitopaikat eivät olleet aina laadukkaita. Lapsikuolleisuus oli korkea. Miina halusi lapset pois vaivaistaloista.
Miina Sillanpään oli ihmisoikeustaistelija. Hän oli ihminen, joka tarmokkaalla toiminnallaan muutti yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi. ”Jokaisella ihmisellä on elämässään oikeus hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen”
”Elävä elämä vaatii osansa, se ei voi eikä saa pysähtyä”, Miinan sanoin pysähtyä ei saa, vaan on rakennettava uutta ja kohdattava nykypäivän haasteet, jotta ”jokainen lapsi voidaan pelastaa elämälle”.

Tarja Filatov
SDP:n kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja