Lukiessani Miina Sillanpäästä kirjoitettua tuoreinta teosta Miina Sillanpää, edelläkävijä, tunnistin joitakin yhtymäkohtia omaan elämääni. En missään tapauksessa tohdi verrata itseäni tai aikaamme Sillanpäähän ja hänen uskomattoman sitkeään pioneerityöhönsä, mutta välillä oikein hymyilytti, kuinka samankaltaisia tilanteita onkaan matkani varrelle osunut.
Tunnistan hyvin Miinan toimintatavan hakea yhteistyökumppaneita ennakkoluulottomasti sieltä, mistä samanmielisyyttä on löydettävissä. Tavoite on tärkein ja on omankin kokemukseni mukaan tuloksekkainta pyrkiä mahdollisimman laajaan verkostoitumiseen. Ei ole niin väliä kuka ”kunnian kerää”, jos tärkeä asia edistyy.
Onneksi aika nyt kuitenkin on toinen kuin Miinan eläessä ja eriarvoistavat rakenteet tunnistetaan jo aika hyvin, kuten myös asenteet. Aihetta tutkineet opiskelijat Kurkela ja Rantalainen tekivät kuitenkin tovi sitten huomion, että naisjohtajat eivät halua puhua naisjohtajuudesta tai lasikatoista kovin mielellään.
Vaikuttaa siltä, että lasikatto ei aina murrukaan, vaikka ulospäin siltä näyttäisi. Se saattaakin olla itse asiassa vain lasinen luukku – joka voidaan siis avata milloin vaan uudestaan ja tiputtaa tulija takaisin ”omalle paikalleen”. Yhteinen haasteemme voisi siis olla, että naisjohtajat uskaltaisivat puhua rehellisemmin urakehityksestään ja sen varrelle osuneista tapahtumista.
Lasikatot on parhaiten murrettu politiikassa ja julkisella sektorilla, joissa valintaa ohjaavat osittain pakolliset kiintiöt. Kiintiökysymys on ollut minulle vaikea pohdittava, mutta olen päätynyt siihen tulokseen, että esimerkiksi vaatimus 40 prosentin edustuksesta ei tarkoita sitä, että joku nousisi paikalleen epäpätevänä, kiintiöpaikalle, vaan sillä nimenomaan suojellaan päteviä, eteenpäin rohkeasti pyrkiviä ihmisiä, jotka tulisivat muutoin syrjityiksi sukupuolensa takia ja heidän ohitseen nimenomaan valittaisiin kokemattomampia tai osaamattomampia hakijoita, vain koska he edustaisivat normatiivisempaa mielikuvaa. Ja kaikki tämähän koskee tietyissä tilanteissa miehiäkin.
Ammattien segregaatio aiheuttaa sinänsä jo yhdenlaisen lasikaton. Naiset eivät hakeudu putkimiehiksi, sähköinsinööreiksi tai muihin hyväpalkkaisiin miesammatteihin. Minulle tutuimmilla aloilla, eli yksityisillä palvelualoilla naisvaltaisuus puolestaan jyrää alleen. Pamin jäsenrekisteristä löytyy kuitenkin mielenkiintoinen tieto, joka sekin todistaa naisten urakehityksen tökkimistä. Myymälätyöntekijöistä 80 % on naisia, mutta myymäläpäälliköistä enää 60 %. Heikompi urakehitys näkyy siis hyvin matalapalkkaisillakin aloilla, eikä yksinomaan ylimmän johdon piirissä, josta yleensä puhutaan.
Asenteisiin vaikuttaminen on todella hidasta ja usein asetelmat syntyvät tiedostamattakin. Ruotsalaiskirjailijat lainasivat tutkielmalleen nimen Madeleine Albrightilta, ”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan”. Kirjassa kuvataan toki tyttöjen ja naisten keskinäisiä suhteita, mutta myös selvitetään ympäröivien ihmisten puheen ja käytöksen vaikutuksia koko lapsuuden aikaiseen kehitykseen, joka luo pohjan itsetunnolle ja sille, minkälaisena tytöt ja pojat näkevät tulevaisuutensa avautuvan.
Nämä ilmiöt on syytä tunnistaa. Huomioidaan aidosti erilaiset ihmisten ominaisuudet ja tuetaan niitä, ei hoeta yleisiä olettamia ja jopa ajatella jotain olevan pielessä, jos ihminen ei vastaakaan niitä.
Tasa-arvon edistäminen vaatii aktiivisia toimia meiltä jokaiselta, joka päivä.
Ann Selin
Ann Selin on Miina Sillanpää 150 juhlavuoden valtuuskunnan jäsen
Miina Sillanpää -blogi 