Miina Sillanpään Seura ja yli kaksikymmentä muuta yhteisöä esitti sisäministeriölle liputuspäivää Miina Sillanpäälle ja kansalaisvaikuttamiselle. Ministeriö suostui yhteen kertaan ja antoi määräyksen ja suosituksen yleisestä juhlaliputuksesta Miinan syntymän 150 vuotta -juhlavuoden ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi. Helsingissä oli mukava katsella iloisesti tuulessa liehuvaa lippumerta.
Liputuspäiväksi oli valittu lokakuun ensimmäinen siksi, että piikakenraalimme syntymäpäivä 4.6. oli jo varattu Puolustusvoimien lippujuhlalle ja marsalkka Mannerheimille. Miinalle sopii hyvin 1.10. Se on nimittäin ajankohta, jolloin Suomen suuriruhtinaskunnassa tulivat vuonna 1906 voimaan uusi valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki. Niiden myötä valtiovalta siirtyi säädyiltä kansalle jo ennen valtiollista itsenäisyyttä. Palvelijataryhdistyksen johtaja Miina ajoi tarmokkaasti yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, siis myös naisille. Kun oikeus saatiin, hän myös osallistui, valittiin ja vaikutti. Sittemmin hänen osakseen tuli todistaa Suomen demokratiakehityksen suurimpia karikoita ja itsenäisyyden aseellista puolustamista.
Tänään todistamme jälleen yhteiskunnallista kipukohtaa. Kansamme vahvan yhtenäiskulttuurin varaan rakentunut identiteetti, on murroksessa. Globalisoitunut talous ja tiedonvälitys, ihmisten kansainvälinen liikkuvuus ja sosiaalisen median verkostot rakentavat monikerroksista identiteettiä. Olemme Suomen, EU:n ja maailman kansalaisia. Seurauksena on ollut turhautumista ja voimattomuutta. Ihmisiltä puuttuu uskoa vaikuttamiseen. Eriarvoisuus kasvaa. Pakolaiskriisi on muokannut maaperää otolliseksi oikeistopopulismille. On syntynyt vihamielisiä, pahimmillaan väkivaltaan kannustavia ääriliikkeitä. Suomen yhteiskunnallinen ilmapiiri on kärjistynyt kuluvan vuoden aikana.
Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat maastamme turvapaikkaa hakevat pakolaiset. Hallitus ja eduskunta ovat kiristäneet turvapaikan myöntämisen ehtoja ja perheen yhdistämistä on rajoitettu siinä määrin, että on aiheellista kysyä, noudattaako Suomi enää ihmisoikeusvelvoitteita. Entä, mikä on paperittomien ihmisten kohtalo? On aika ottaa mallia Miinasta.
Kun Miina ryhtyi Palvelijataryhdistyksen puheenjohtajana rohkeasti ajamaan parannuksia 1900-luvun alussa isäntävallan alaisten piikojen miltei ympärivuorokautisiin työoloihin, hän sai osakseen sen ajan vihapuhetta, kirjoittelua, pilapiirroksia ja pilkkalauluja. Erityisesti loukkaavat syytökset kotien rikkomisesta provosoivat inhonsekaista vastarintaa häntä ja palvelijatarliikettä kohtaan. Mutta Miina itse ei provosoitunut. Irma Sulkunen kirjoittaa: ”Toisaalta juuri näissä mittelöissä Miina oli suorittanut poliittisen tulikasteensa. Hän oli oppinut ottamaan vastaan julkiset nöyryytykset, vastaamaan perustellusti tunnekuohuisiin hyökkäyksiin ja ennen kaikkea täsmentämään omia yhteiskunnallisia ja ideologisia argumenttejaan”. Miina siis antautui julkiseen vuoropuheluun, kuunteli ja vastasi.
Tämä oli Miinan tapa toimia koko hänen pitkän, menestyksekkään uransa ajan. Miinan aseena oli vuoropuhelu ja hänen huulillaan suostuttelun jumalatar. Jo vuonna 1921 Miina julisti, että ”jokaisella ihmisellä on oikeus hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen”. Vasta vuoden 1995 perusoikeusuudistuksesta lähtien ihmisoikeudet on Suomessa säädetty kuuluviksi jokaiselle, ei pelkästään Suomen kansalaisille.
Vaikka virallinen suhtautuminen maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin vaikuttaa torjuvalta, on myös vastavoimia. Monet kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoiset ovat ojentaneet turvapaikanhakijoille auttavan kätensä ja julkisuudessa on käytetty ahdinkoa ymmärtäviä ja tulijoita puolustavia puheenvuoroja. Laajat joukot ovat myös marssineet monikulttuurisuuden puolesta ja rasismia vastaan. Esimerkiksi Helsingissä kokoontui heinäkuussa 2015 noin 15 000 ihmistä ”Meillä on unelma” mielenosoitukseen ja syyskuussa 2016 ainakin sama määrä ”Peli poikki” tapahtumaan. Kirkko on rohkeasti kertonut auttavansa myös paperittomia. Miina Sillanpään Seura ja Miinan juhlavuoden valtuuskunta puolestaan avasivat juhlavuoden vetoamalla valtioon, kuntiin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoihin pakolaisina tulleiden lasten ja lapsiperheiden erityisten tarpeiden pikaisesta huolehtimisesta.
Asenneilmaston muuttamiseen avoimeksi monikulttuurisuudelle tarvitaan vielä paljon vahvojen mielipidevaikuttajien puheenvuoroja, erilaista kansalaisvaikuttamista ja yhteistyötä. Aitoa edistystä tapahtuu vain silloin, kun erilaiset ihmiset kohtaavat. Siihen vaaditaan puhetaitoa ja kykyä kuunnella. Nykyisessä keskinäisen riippuvuuden maailmassa yhteiskuntien yhdistäväksi, koossapitäväksi voimaksi, uudeksi kansalliseksi identiteetiksi kaivataan kaikkien asukkaiden tunnetta osallisuudesta, jokaisen omaa roolia ja kykyä toimia yhdessä. Se vaatii yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden toteutumista sekä ihmisyyden kunnioittamista niin arjessa kuin lain edessä. Näin rakentuu pohja ihmisten väliselle luottamukselle ja yhteiskunnan menestykselle.
Kirsti Rissanen
Miina Sillanpää -blogi 